RUN AWAY FROM ALL THAT CAN HURT YOU

oltiin yksilta fillaroimas miehen kans ympäri vaasaa. me ja meidän yölliset urheilu/siivousinnostukset. istuskeltiin jossain tienvarres ihan hyvän mittanen eväshetki ja oltiin ehkä liikkeellä vähän turhanki hanipöö-meiningeillä.

 mä voin hyvin, mä oon edelleen onnellinen. mua ei haittaa koulun alku paskaakaan, kesä oli aika mitääntekemätön, mut tapahtu asioja, joiden en edes odottanu tapahtuvan. tutustuin moneen helvetin hyvään tyyppiin, unohdin MUST DO-listan ja yoloilin alkukesän. ehkä parasta oli et mä sain ne kuuluisat perhoset mahaan, mun räkismaailmasta tuliki vaaleenpunanen ja mun naamalle ilmesty se typerä virne. ja vieläkin, joka kerta kun mä kävelen ympäri tän kauniin kaupungin katuja käsi kädessä tän herran kanssa, mä tunnen olevani maailman onnellisin tyttö. joka kerta ku mä tuijotan niihin silmiin, jotka on tismalleen samanväriset ku mun omat, mä en voi olla hymyilemättä. ja ku mä istun siinä ja tuijotan sitä leveetä hymyä ja sitä hymykuoppaa, tuntuu että mikään täs maailmassa ei voi satuttaa mua. siinä sylissä, niiden käsien pitäen musta kiinni, mikään ei voi rikkoa mua. ku mä kuuntelen sitä loputonta playlistiä liian ug-räppiämunmakuun ja nään, kuinka se rakastaa sitä musiikkia, se tekee mut onnelliseks. se, ku en ymmärrä aina sen vitsejä, ja se heittää sen maailman isoimman hymyn perään. se, kuinka se keksii kaikkee spontaania ja on meistä se romanttinen. tossa miehenalussa on kaikkee sitä, mistä mä pidän.
 mä oon ehkä muuttunu nahikseks siitä kovanaamasta tän kesän aikana, mä oon ehkä hengannu vähemmän frendien kans. mä oon kai ottanu askeleen siitä jonneilusta eteenpäin. mä alan ehkä pikkuhiljaa päästää irti siitä ikuisesta teinivaiheesta, mitä mä oon varjellu kynsin ja hampain. mä ehkä alan pikkuhiljaa heittää pelon aikuiseks kasvamisesta pois, mä oon valmis ottamaan askeleen siihen pelottavaan aikuisuuteen, mut vaan jos sä olet vierellä ja pidät kädestä silloin, ku eniten pelottaa.