13. marraskuuta 2013

UNDER COVER, HIDE AWAY

 I find shelter in this way
Under cover, hide away
Can you hear when I say
I have never felt this way

mä en vieläkään ole okei. mä en vieläkään jaksa okein nauraa tai hymyillä. mä en vieläkään jaksa höpötellä, mutta pikku hiljaa. mä oon ettiny itteäni ja koittanut muistaa, miten se hymy tuleekaan huulille. kyllä se sieltä vielä tulee, mä olen täysin varma siitä.
 mä oon tehnyt juttuja oman jaksamisen mukaan, jättänyt turhat kurssit pois koulussa ja käynyt niillä, jotka oikeasti kiinnostaa. mä oon panostanut taas ehkä liian vähän, mutta koeviikolla sitten on aika napata kirja nenän eteen. mä oon tavallaan kai ilonen siitä, että mulla oli tänään enää yksi oikeudenkäynti-juttu koulusta tällä viikolla, pääsinkin jo viikonlopun viettoon, johon poikkeuksellisesti kuuluu vaan sunnuntai-työt. mä oon siitä äärimmäisen onnessani, että edes jonain perjantai-iltana mä voin tehdä muutakin kuin nukkua. mä tiedän, että mun pitäis taas tarttua elämään ja heittäytyä hetkeen, mut mä tahdon ihan pienen hetken vielä elää sielä, milloin mä pompin kattoon asti. mä tahdon vielä hetken muistaa, ennenkun on aika lähteä jatkamaan.

 mä olen räpsinyt mun olemattomasta elämästä joitakin kuvia, ja päätin nekin nyt tänne läntätä, ihan vaan omaksi ilokseni. sen takia, ettei tää täyttyisi pelkästä tekstistä ja mun hajonneesta maailmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti